22 elokuu

Marssi seitsemään ihmeeseen – Rauma

takaisin

Puolustusvoimien valtakunnallinen kiertue

19:00

Kivikylän Areena, Rauma

Marssi seitsemään ihmeeseen -spektaakkelissa katsojalle avautuu jännittävä videopelimaailma, joka sijoittuu maailman antiikin seitsemään ihmeen alueelle Välimerelle. Viisi päähenkilöä, pelihahmoa, lähtee selvittämään Zeuksen patsaan katoamista seikkaillen vuorotellen seitsemän eri antiikin ihmeen miljöössä. Näyttelijöinä ja laulusolisteina toimivat Tampereen ammattikorkeakoulun musiikkiteatterin opiskelijat.

Puolustusvoimien valtakunnallisella kiertueella on mukana soittamassa koko sotilasmusiikkialan lisäksi myös jokaiselta esiintymispaikkakunnalta lapsi- ja nuoriso-orkestereita. Oman kuviomarssin esittää Rauman poikasoittokunta.

Kiertue toteutetaan seitsemällä paikkakunnalla eri puolella Suomea. Puolustusvoimat tarjoaa koululaisille ja ryhmien opettajille päivänäytökset kaikilla paikkakunnilla.

Nähdään ihmeessä!

Sijainti

Kivikylän Areena, 26100, Rauma.

Muita konsertteja

Marssi seitsemään ihmeeseen – Vaasa Pohjanmaa Puolustusvoimien varusmiessoittokunta Ilmavoimien soittokunta Kaartin soittokunta Laivaston soittokunta Lapin sotilassoittokunta Rakuunasoittokunta
24 elokuu

Marssi seitsemään ihmeeseen – Vaasa

Puolustusvoimien valtakunnallinen kiertue

Vaasan Sähkö Areena, Vaasa

19:00

Marssi seitsemään ihmeeseen – Oulu Pohjois-Pohjanmaa Puolustusvoimien varusmiessoittokunta Ilmavoimien soittokunta Kaartin soittokunta Laivaston soittokunta Lapin sotilassoittokunta Rakuunasoittokunta
28 elokuu

Marssi seitsemään ihmeeseen – Oulu

Puolustusvoimien valtakunnallinen kiertue

Energia-areena, Oulu

19:00

Marssi seitsemään ihmeeseen – Kuopio Pohjois-Savo Puolustusvoimien varusmiessoittokunta Ilmavoimien soittokunta Kaartin soittokunta Laivaston soittokunta Lapin sotilassoittokunta Rakuunasoittokunta
30 elokuu

Marssi seitsemään ihmeeseen – Kuopio

Puolustusvoimien valtakunnallinen kiertue

Olvi Areena, Kuopio

19:00

Marssi seitsemään ihmeeseen – Joensuu Pohjois-Karjala Puolustusvoimien varusmiessoittokunta Ilmavoimien soittokunta Kaartin soittokunta Laivaston soittokunta Lapin sotilassoittokunta Rakuunasoittokunta
01 syyskuu

Marssi seitsemään ihmeeseen – Joensuu

Puolustusvoimien valtakunnallinen kiertue

Joensuu Areena, Joensuu

19:00

Marssi seitsemään ihmeeseen – Mikkeli Etelä-Savo Puolustusvoimien varusmiessoittokunta Ilmavoimien soittokunta Kaartin soittokunta Laivaston soittokunta Lapin sotilassoittokunta Rakuunasoittokunta
05 syyskuu

Marssi seitsemään ihmeeseen – Mikkeli

Puolustusvoimien valtakunnallinen kiertue

Ikioma Areena, Mikkeli

19:00

Marssi seitsemään ihmeeseen – Helsinki Uusimaa Puolustusvoimien varusmiessoittokunta Ilmavoimien soittokunta Kaartin soittokunta Laivaston soittokunta Lapin sotilassoittokunta Rakuunasoittokunta
07 syyskuu

Marssi seitsemään ihmeeseen – Helsinki

Puolustusvoimien valtakunnallinen kiertue

Helsingin jäähalli, Helsinki

19:00