Yhdessä halki aikojen – Juha Piston 40-vuotistaiteilijajuhlakonsertti
Oulujoen kirkko
Vapaa pääsy, käsiohjelma 10 €
Lapin sotilassoittokunta konsertoi keskiviikkona 25.3.2026 Oulujoen kirkossa klo 18 Ilkka Aunun johdolla.
Ohjelma rakentuu oululaisen Juha Piston säveltämän puhallinmusiikin ympärille. Kuultavaksi on valikoitunut teoksia yli 40-vuotisen sävellysuran eri ajanjaksoilta, joiden taustoja säveltäjä itse konsertissa raottaa. Mukana on myös kantaesityksiä ja solistinumeroita.
Säveltäjä Pistolla on sotilasmuusikkotausta. Hän on käynyt aikoinaan Puolustusvoimien soitto-
oppilaskoulutuksen, ja työskennellyt myöhemmin Kajaanissa, Kainuun sotilassoittokunnassa ja Oulussa,
Pohjan sotilassoittokunnassa sotilassoittajana, instrumenttinaan tuuba. Säveltäminen on kuitenkin ollut
Piston päätyö jo yli 10 vuoden ajan. Puhallinmusiikilla on hänen monipuolisessa sävellystuotannossaan
keskeinen asema. Juha Piston sävellyksiä soitetaan paljon suomalaisten sotilassoittokuntien ja muiden
puhallinorkestereiden toimesta. Pisto on säveltänyt Lapin sotilassoittokunnalle, ja sen eri kokoonpanoille,
useita tilausteoksia.
Konserttiin on vapaaehtoinen ohjelmamaksu 10 €. Sen järjestelyistä vastaa Lapin sotilassoittokunta
yhteistyössä Oulujoen seurakunnan ja säveltäjä Juha Piston kanssa. Konserttia on lisäksi tukenut Taiteen
edistämiskeskus, ja se on osa Oulu2026 -kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumia.
Ennen konserttia klo 17.30 alkaen kirkossa järjestetään taiteilijatapaaminen, jossa säveltäjä keskustelee
Lapin sotilassoittokunnan päällikkökapellimestari Juhani Valtasalmen kanssa säveltämisestä ja musiikista.
Eväät keskustelua seuraaville myy paikalla oleva Oulun sotilaskotiyhdistyksen Sotilaskotiauto! Sotkuauto
paikalla klo 17 alkaen, munkkikahvit voi nauttia kirkon penkissä.
Lämpimästi tervetuloa!
Sijainti
Oulujoen kirkko, 90650, Oulu.
Pieni iltasoitto
Lapin sotilassoittokunta
Kuhmon kirkko, Kuhmo
Vapaa pääsy, käsiohjelma 10 €
18:00
Delilah! The Music of Tom Jones
Lapin sotilassoittokunta
Musiikkitalo, Tornio
Liput 25 € / 20 € / 15 € + tilausmaksut (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta www.lippu.fi)
19:00
Delilah! The Music of Tom Jones
Lapin sotilassoittokunta
Pohjankartanon sali, Oulu
Liput 25 € / 20 € / 15 € + tilausmaksut (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta www.lippu.fi)
18:00
Kamarimusiikkikonsertti
Lapin sotilassoittokunta
Rovaniemen kirkko, Rovaniemi
Vapaa pääsy, käsiohjelma 10 €.
18:00
Korundi II – Viimeinen romantikko
Lapin sotilassoittokunta
Korundi-sali, Rovaniemi
Liput 20/15/10 €, myynnissä pian.
18:00
Lyyra II – Sankaritarina
Lapin sotilassoittokunta
Rykmenttisali, Rovaniemi
Vapaa pääsy
14:00
Kajaanin kaupungin itsenäisyyspäivän kansalaisjuhla
Lapin sotilassoittokunta
Kaukametsä, Kajaani
Vapaa pääsy
14:00
Joulukonsertti
Lapin sotilassoittokunta
Rovaniemen kirkko, Rovaniemi
Vapaa pääsy, käsiohjelma 10 €
18:00
Joulukonsertti
Lapin sotilassoittokunta
Muonion kirkko, Muonio
Vapaa pääsy, käsiohjelma 10 €