Korundi II
Korundi, Rovaniemi

Korundi II – Pojat
Lapin sotilassoittokunta
Kapellimestari Pasi-Heikki Mikkola
Laulusolisti Timo Riihonen, basso
Pe 6.5.2022 Korundi, Rovaniemi
Pojat on Lapin sotilassoittokunnan Korundi -sarjan vuoden 2022 toinen konsertti. Sitä saapuu johtamaan puolustusvoimien ylikapellimestari musiikkieverstiluutnantti Pasi-Heikki Mikkola.
”Aloitin Puolustusvoimien ylikapellimestarina 1.1.2021 ja yhtenä tehtävänä on ”tarkastaa” sotilassoittokuntia konserttien muodossa ja nyt on vuorossa Lapin sotilassoittokunta. Olen iloinen, että pääsen tekemään konsertin yhdessä Lapin sotilassoittokunnan ja upean bassolaulaja Timo Riihosen kanssa.
Aloittaessani suunnittelemaan konserttiohjelmaa huomasin, että tänä vuonna tulee kuluneeksi 60 vuotta Mikko Niskasen ohjaamasta ja Paavo Rintalan samannimiseen romaaniin perustuvasta elokuvasta Pojat. Elokuva sijoittuu jatkosodan ja Lapin sodan aikaiseen Oulun kaupunkiin. Elokuvan musiikin on säveltänyt Einar Englund, jonka musiikki tukee vahvasti elokuvan tunnelmaa. Löysin elokuvan musiikin nuotit Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) arkistosta ja sovitin sen sotilassoittokunnalle. ”Salapoliisi” työnä löysin elokuvasta kohtaukset mihin kohtauksiin musiikki kuuluu.
Einar Englund tunnetaan yhtenä meidän kansainvälisistä säveltäjistä. Halusin ottaa tähän konserttiin myös niiden säveltäjien musiikkia, joiden sävelkieli on selkeästi vaikuttanut Englundiin. Yhdysvalloista löytyi Englundin sävellysopettaja Aaron Copland ja silloisesta Neuvostoliitosta Dimitri Šostakovitš.
Suomalaista musiikkia bassolaulajalle ja puhallinorkesterille löytyy hyvin vähän. Jukka-Pekka Lehdolta löytyy teos Kellojen legenda (1997), joka on tehty Uuno Kailaan runoon. Otettuani yhteyttä säveltäjään hän halusi tehdä uuden version tähän konserttiin ja näin konsertissa on kantaesitys uudesta versiosta.
En olisi uskonut kuinka ajankohtaiseksi Modest Musorgskin sarja – Kuoleman lauluja ja tansseja tulisi. Sarjassa on neljä erilaista kuvaa kuolemasta ja viimeinen kertoo Sotapäälliköstä, jossa kuolema korjaa satoaan ruumiiden ja haavoittuneiden sotilaiden täyttämältä taistelukentältä.
Musiikki on voimakas ase, joka antaa voimaa mutta tuo tarvittaessa lohtua. Myös vallanpitäjät ovat tämän tienneet ja mm. säveltäjä Dimitri Šostakovitš sai pelätä henkensä puolesta tehdessään ”vääränlaista” musiikkia.”
– Pasi-Heikki Mikkola
Sijainti
Kulttuuritalo Korundi, 96100, Rovaniemi.
Muita konsertteja

Kesän avajaiset
Lapin sotilassoittokunta
Lordin-aukio, Rovaniemi
Vapaa pääsy!
17:00

Korundi II
Lapin sotilassoittokunta
Kulttuuritalo Korundi, Rovaniemi