Korundi II – Pohjolan Maisemia
Rovaniemi, Korundi
Lapin sotilassoittokunnan Korundi -konserttisarja jatkuu! Soittokunta saa vieraakseen niin solistin kuin kapellimestarin. Solistina kuullaan Laivaston soittokunnan virtuoottista saksofonistia Perttu Nurkkaa. Hän saapuu Turusta Korundin lavalle tulkitsemaan Ingolf Dahlin Konserton alttosaksofonille ja puhallinorkesterille.
Kapellimestariksi saadaan Risto Sojakka Lappeenrannasta. Rakuunasoittokunnan kapellimestari Sojakka on kasannut konserttiin mielenkiintoisen pohjoismaisen ohjelman. Amerikkalaisen Dahlin konserttoa lukuun ottamatta kaikki konsertissa kuultavat sävellykset ovat joko Suomesta tai Norjasta.
Kotimaisina säveltäjinä konsertissa edustaa Sauli Saarinen, joka on myös Puolustusvoimien palveluksessa Varusmiessoittokunnan kapellimestarina, sekä Roope Mäenpää. Saarisen fanfaari, lisänimeltään Farewell avaa konsertin. Mäenpään Kiiruna maalaa maisemia Pohjois-Ruotsin Kiirunan kunnasta, jossa ihmisen ja luonnon välinen rajapinta näyttäytyy kouriintuntuvana. Kaivoskylän ja erämaan valtava kontrasti on innoittanut Mäenpään teoksen säveltämiseen.
Norjalaista musiikkia edustaa vuorten huipuilta Stig Nordhagenin Mountain songs and arias (Vuoristolauluja ja aarioita) sekä Orjan Matren Instant music for wind ensemble.
Tervetuloa nauttimaan musiikillista Pohjolan maisemista yhdessä Rovaniemen oman Lapin sotilassoittokunnan ja vierailijoidensa kanssa!
Konsertin kesto n. 2 tuntia sisältäen väliajan.
Liput alkaen 15 e, ennakkoon Korundi ja lippu.fi
Muita konsertteja
Pieni iltasoitto
Lapin sotilassoittokunta
Kuhmon kirkko, Kuhmo
Vapaa pääsy, käsiohjelma 10 €
18:00
Delilah! The Music of Tom Jones
Lapin sotilassoittokunta
Musiikkitalo, Tornio
Liput 25 € / 20 € / 15 € + tilausmaksut (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta www.lippu.fi)
19:00
Delilah! The Music of Tom Jones
Lapin sotilassoittokunta
Pohjankartanon sali, Oulu
Liput 25 € / 20 € / 15 € + tilausmaksut (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta www.lippu.fi)
18:00
Kamarimusiikkikonsertti
Lapin sotilassoittokunta
Rovaniemen kirkko, Rovaniemi
Vapaa pääsy, käsiohjelma 10 €.
18:00
Korundi II – Viimeinen romantikko
Lapin sotilassoittokunta
Korundi-sali, Rovaniemi
Liput 20/15/10 €, myynnissä pian.
18:00
Lyyra II – Sankaritarina
Lapin sotilassoittokunta
Rykmenttisali, Rovaniemi
Vapaa pääsy
14:00
Kajaanin kaupungin itsenäisyyspäivän kansalaisjuhla
Lapin sotilassoittokunta
Kaukametsä, Kajaani
Vapaa pääsy
14:00
Joulukonsertti
Lapin sotilassoittokunta
Rovaniemen kirkko, Rovaniemi
Vapaa pääsy, käsiohjelma 10 €
18:00
Joulukonsertti
Lapin sotilassoittokunta
Muonion kirkko, Muonio
Vapaa pääsy, käsiohjelma 10 €