Perinteinen viihdekonsertti – Malmsténia mausteilla!
Konserttitalo, Turku
Sinitakkien marssi ry on jo kahden vuosikymmenen ajan järjestänyt tammikuussa viihdekonsertin, jossa Laivaston soittokunta ystävineen on maamme eturivin solistien kera viihdyttänyt kerta toisensa jälkeen salin täyteistä yleisöä.
Perinteinen alkuvuoden viihdekonsertti tarjoillaan tänä vuonna ikonisen Georg Malmsténin hengessä. Laivaston soittokunnan solistina soittaa klarinetisti Juhana Karjalainen, joka tulkitsee Artie Shaw’n hersyvän ja briljantin konserton jazzahtavalla meiningillä. Svengaavaa menoa on lisäksi luvassa muun muassa meksikolaisen musiikin parissa.
Lavalla nähdään parhaimmillaan lähes sata soittajaa Aura Wind Bandin ja Turun VPK:n puhallinorkesterin liittyessä muusikkojoukkoon. Suomalaisen kevyen musiikin suurhahmon Georg Malmstenin musiikin myötä päästään merihenkisiin tunnelmiin. Konsertissa kuullaan tutut Mikkihiiri merihädässä, Terveisiet ulapalta ja ikivihreä valssi Leila Juha Ketolan ja Jari Koiviston laulamina.
Sijainti
Turun konserttitalo, 20100, Turku.
Muita konsertteja
Joulurauhan julistus
Laivaston soittokunta
Turku
11:30
Showtime! – Musikaalien parhaat
Laivaston soittokunta
Seinäjoki-sali