20 huhtikuu

Musiikkia rakkaudesta – Rakkaudesta musiikkiin

takaisin
18:00

Jyväskylä, Palokan koulukeskus, Koivutie 5

Ilmavoimien soittokunnan perinteinen viihdekonsertti, jossa laulusolisteina tangokuningatar Jenna Bågeberg sekä Dallapé-orkesterista tuttu oopperatenori Juha Hostikka.

Konsertin järjestää Tammenlehvän perinneliiton Keski-Suomen perinneyhdistys.

Liput ovelta 25e

Väliaikatarjoilu sisältyy lipun hintaan.

Jenna Bågeberg:

Jenna Bågeberg on monipuolinen ja taitava laulajatar. Hänen ilmaisuvoimainen ja persoonallinen ääni yhdistettynä huikeaan lavakarismaan on vakuuttanut yleisön ympäri Suomen ja ulkomailla. Hitit ovat puolestaan soineet radioissa ja hän on vakuuttanut kuulijansa raikkaalla tuotannollaan.

Jenna osallistui Tangomarkkinoille vuonna 2006, jolloin hän menestyi ensikertalaisena suoraan Tangoprinsessaksi. Tämä nuori lahjakkuus halusi lähteä tavoittelemaan vielä uudemman kerran kirkkainta kruunua. Vuotta myöhemmin Jennasta tuli yleisön suosikki ja hän selviytyi yleisöäänestyksen voittajana suoraan finaaliin. Tuomariston pisteillä hänet kruunattiin lopulta Tangokuningattareksi 2007.

Bågeberg on julkaissut kaksi studioalbumia; Aamukuuteen (2007) ja NYT! (2011). Kolmatta levyä työstetään parhaillaan ja uutta musiikkia on odotettavissa jo lähitulevaisuudessa. Jennan toistaiseksi tunnetuin hittikappale lienee ”Roskaa ja tuskaa”, joka soi ahkerasti mm. Radio Suomessa ja pääsi soittoon myös Radio Novalle. Kappaleesta tehtiin musiikkivideo, joka pyöri Voice-kanavalla.

Juha Hostikka:

Juha Hostikka on suomalainen tenori ja Dallapé-orkesterin johtaja. Hän on vieraillut Suomen Kansallisoopperan produktioissa vuodesta 1999 lähtien. Hostikka on laulanut tenorirooleja Kansallisoopperassa muun muassa Mozartin Taikahuilussa, Bizét’n Carmenissa, Tauno Pylkkäsen Sudenmorsiamessa, Philip Glassin Rangaistussiirtolassa, Sallisen Punaisessa viivassa ja Puccinin Gianni Schicchissä. Sinfonia Lahden kanssa Hostikka on ollut mukana muun muassa Chess-musikaalin konserttiversiossa ja Sibeliuksen Myrskyn solistina Lontoon Proms-festivaaleilla. Elokuussa 2013 Hostikka esiintyi Turun musiikkijuhlilla Leonard Bernsteinin pienoisoopperassa Tahitilla tuulee.

Vuodesta 2009 Hostikka on toiminut 1920-luvulla aloittaneen Dallapé-orkesterin johtajana. Dallapen 2011 julkaisema ”Iltayö” nousi Radio Suomen soittolistan kärkeen ja kesällä 2013 ilmestynyt ”Bimbambulla” toiseksi.

 

Päällikkökapellimestari
Musiikkimajuri Jaakko Nurila
Laulaja
Jenna Bågeberg
Laulaja
Juha Hostikka

Sijainti

Koivutie 5, 40270, Jyväskylä.

Henry Mancini 100v Pohjois-Savo Ilmavoimien soittokunta
16 toukokuu

Henry Mancini 100v

Ilmavoimien soittokunta

Maxim, Kuopio

19:00–21:30

Henry Mancini 100v Keski-Suomi Ilmavoimien soittokunta
17 toukokuu

Henry Mancini 100v

Ilmavoimien soittokunta

Äänekoski, Kulttuurikeskus Painotalo, Iso sali

19:00–21:00

Big Band -puistokonsertti Etelä-Pohjanmaa Ilmavoimien soittokunta
16 kesäkuu

Big Band -puistokonsertti

Ilmavoimien soittokunta

Kauhava, Lentokonepuisto

15:00–17:00

Eeppinen Suomi Kymenlaakso Ilmavoimien soittokunta
30 heinäkuu

Eeppinen Suomi

Ilmavoimien soittokunta

Hamina, RUK:n Maneesi

19:00–21:15

Euroviisut Forever Kymenlaakso Ilmavoimien soittokunta
31 heinäkuu

Euroviisut Forever

Ilmavoimien soittokunta

Hamina, Kauppatori, Tattoo-klubi

20:00–23:30

AALTO IV: Hold Your Fire Keski-Suomi Ilmavoimien soittokunta
08 marraskuu

AALTO IV: Hold Your Fire

Ilmavoimien soittokunta

Jyväskylä, Yliopiston juhlasali

19:00–21:30