AALTO 4 – Searching My Soul
Jyväskylä, Paviljonki, Ravintola 3
Ilmavoimien Big Bandin AALTO 4 – Searching My Soul tuo syksyn hämärtyvään iltaan kuultavaksi mielenkiintoisen sekoituksen monivivahteista ja värikylläistä tuoretta big band -soundia, sekä juurevaa soul-poljentoa.
Ed Partyka on tuonut perinteisiin ankkuroidun big band musiikin selkeästi 2000-luvulle. Partykan musiikkia voidaan luonnehtia rohkeaksi ja mahtipontiseksi. Rytminen energia ohjaa musiikkia, ja orkestraation värien sekä tekstuurien monivivahteinen kirjo tuo Partykan sävellyksiin ja sovituksiin emotionaalista syvyyttä.
Tämän konsertin mielenkiintoisena erikoisuutena on normaalia big bandia laajempi soitinarsenaali – käyrätorven lisäksi kuullaan myös tuubaa, bassosaksofonia sekä pikkolohuilua.
Instrumentaalimusiikkinsa lisäksi Ed Partyka on saavuttanut kansainvälisen maineen yhtenä tämän hetken parhaista vokalistien sovittajista. Tässä konsertissa laulusolistiksi liittyy yksi Suomen parhaista, Nina Mya.
Ed Partyka ja on tehnyt yhteistyötä laulaja Nina Myan kanssa erilasissa projekteissa jo vuodesta 2020 lähtien. Tätä konserttia varten Ed Partyka on sovittanut useita Ninan upeita alkuperäissävellyksiä Ilmavoimien Big Bandille. Unohtumattomia melodioita ja merkityksellisiä sanoituksia sisältävien Ninan sävellysten lisäksi esitellään myös useita pop-, jazz- ja gospel -klassikoita uusin mielenkiintoisin sovituksin.
Tule mukaan tähän erityiseen big band -musiikin iltaan!
Nina Mya:
Nina Mya on palkittu suomalainen jazzlaulaja, säveltäjä ja pedagogi, joka on tunnettu teknisesti taidokkaasta ja vivahteikkaasta äänestään, vahvasta tulkinnallisuudestaan sekä afroamerikkalaisten vaikutteiden kunnioittamisesta. Mya yhdistelee musiikissaan ja laulamisessaan sielukkaasti jazzia, soulia ja gospelia tavalla, joka on uniikkia pohjolassa.
Nina Mya on julkaissut neljä albumia oman yhtyeensä kanssa: Flying Solo (2012), Our Time (2014), Closure (2016) ja Just Another Lonely Soul (2021). Lisäksi hän on äänittänyt ja esiintynyt vierailevana solistina niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin, muun muassa Jukka Eskolan, Iiro Rantalan, Tim Hagansin, Frank McCombin ja UMO Helsinki Jazz Orchestran kanssa. Myan viides albumi, Searching My Soul julkaistiin yhteistyössä UMOn kanssa keväällä 2023.
Syksyllä 2023 Mya debytoi sinfoniaorkesterin solistina, kun hän laulaa Tuomo Prättälän kanssa Burt Bacharach -tribuuttikonserteissa Oulu Sinfonian & UMOn kanssa sekä Mikkelin Kaupunginorkesterin, Savonlinna Orkesterin & Savonlinnan Big Bandin kanssa, kapellimestarinaan Teemu Takanen. Tämä monipuolinen lahjakkuus ja hänen laajat äänivaransa taittuvat myös viihteellisempään kokonaisuuteen.
Ed Partyka:
Yhdysvaltalaissyntyinen, lähes 30 vuotta Euroopassa asunut ja tällä hetkellä Itävallassa vaikuttava pasunisti, säveltäjä, sovittaja ja orkesterinjohtaja Ed Partyka (s. 1967) on UMO Helsinki Jazz Orchestran taiteellinen johtaja ja pääkapellimestari vuodet 2020–2021.
Partyka on työskennellyt useiden keskeisten eurooppalaisten big bandien, kuten saksalaisten hr-Bigbandin ja NDR Bigbandin sekä Wienin ja Zurichin jazzorkesterien kanssa vierailevana kapellimestarina, suunnittelijana ja sovittajana. Hän on tehnyt yhteistyötä mm. Bob Brookmeyerin, Carla Bleyn,Robben Fordin ja jopa Sunrise Avenuen kanssa ja johtaa omaa orkesteriaan Ed Partyka Jazz Orchestraa.
Hän toimii Grazin yliopiston jazzosaston johtajana ja opettaa säveltämistä Luzernin ammattikorkeakoulussa Sveitsissä. Ed Partyka tunnetaan korkealuokkaisena orkesterin harjoittajana ja orkesteriosaamisen kehittäjänä.
Sijainti
Paviljonki, 40100, Jyväskylä.
Muita konsertteja
AALTO I – Ilmavoimien Big Band & Kalevi Louhivuori – Tribute to Louis Armstrong
Ilmavoimien soittokunta
Tuulensuun Palatsi, Tampere
19:00–21:00
AALTO I – Ilmavoimien Big Band & Kalevi Louhivuori – Tribute to Louis Armstrong
Ilmavoimien soittokunta
Yliopiston juhlasali, Jyväskylä
Vapaa pääsy!
15:00–17:00
AALTO II – Ilmavoimien Big Band & Antti Koivula – The Music of Frank Zappa
Ilmavoimien soittokunta
Ohjelmaravintola Maxim, Kuopio
19:00–21:00
AALTO II – Ilmavoimien Big Band & Antti Koivula – The Music of Frank Zappa
Ilmavoimien soittokunta
Ravintola 3, Paviljonki, Jyväskylä
19:00–21:00
Ilmavoimien Big Band – Viihdekonsertti
Ilmavoimien soittokunta
Jyväskylä, Palokan koulu
Liput tulevat myyntiin alkuvuodesta 2025
18:00–20:15
AALTO III – Ilmavoimien BB & Pepe Willberg: Pepe sings Nat King Cole
Ilmavoimien soittokunta
Kangasala-talo
Liput tulevat myyntiin tammikuussa 2025
19:00–21:30
AALTO III – Ilmavoimien BB & Pepe Willberg: Pepe sings Nat King Cole
Ilmavoimien soittokunta
Ravintola 3, Paviljonki, Jyväskylä
Liput tulevat myyntiin tammikuussa 2025
19:00–21:30
AALTO III – Ilmavoimien BB & Pepe Willberg: Pepe sings Nat King Cole
Ilmavoimien soittokunta
Musiikkikeskus, Kuopio
Liput tulevat myyntiin tammikuussa 2025