Kynttiläkonsertti, Forssa
Forssa, Forssan kirkko.
Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan jousiorkesteri esittää Kynttiläkonserteissa …
Tervetuloa nauttimaan kauniista musiikista isänmaallisessa hengessä, sekä taitavien nuorten
soittajien säestämänä. Tule kuutelemaan niin vanhoja kuin uusiakin klassikoita ikäluokkansa
taitavimpien muusikoiden soittamina!
Raumalla syntynyt Jouko Harjanne on yksi aikamme arvostetuimmista trumpettisolisteista. Hän opiskeli mm. Raimo Sarmaksen ja Timofei Dokshitserin johdolla ja aloitti orkesteriuransa Tampereen kaupunginorkesterissa vuonna 1978. Vuosina 1984–2024 Harjanne toimi Radion sinfoniaorkesterin soolotrumpetistina ja trumpettiryhmän äänenjohtajana. Kamarimuusikkona hän on esiintynyt erityisesti Suomalaisessa Vaskiyhtyeessä ja Solistiseitsikko Imperialissa.
Harjanteen kansainvälinen ura vahvistui kilpailumenestysten myötä, kuten Prahan Kevät -kilpailun palkinnolla (1987) ja Ellsworth Smith -kilpailun voitolla (1990). Hän on levyttänyt yli 35 soololevyä ja tunnetaan vaikeimpien trumpettiteosten virtuoosimaisena tulkitsijana. Hän on kantaesittänyt lukuisia teoksia, joista monet on sävelletty hänelle, ja työskennellyt useiden merkittävien kapellimestareiden kanssa.
Harjanne on toiminut tuomarina kansainvälisissä kilpailuissa, pitänyt mestarikursseja ympäri maailmaa ja ollut Lieksan Vaskiviikon taiteellinen johtaja vuodesta 1997. Lisäksi hän toimi vierailevana professorina Senzoku Gakuen College of Musicissa 2012–2020.
Sijainti
Forssan kirkko, 30100, Forssa.
Muita konsertteja
Kynttiläkonsertti, Heinola
Puolustusvoimien varusmiessoittokunta
Heinola, Heinolan kirkko
18:00
Finlandia – Kankaanpää
Puolustusvoimien varusmiessoittokunta
Kankaanpää, Kankaanpään kirkko
19:00
Finlandia – Lapua
Puolustusvoimien varusmiessoittokunta
Lapua, Lapuan kirkko
18:00
Kynttiläkonsertti, Lahti
Puolustusvoimien varusmiessoittokunta
Lahti, SIJAINTI TARKENTUU!
18:00
Finlandia – Jämsä
Puolustusvoimien varusmiessoittokunta
Jämsä, Jämsän kirkko
18:00
Paraatit – Tampere
Puolustusvoimien varusmiessoittokunta
Tampere
15:30
Kirkkokonsertti, Tampere
Puolustusvoimien varusmiessoittokunta
Tampere, Tampereen tuomiokirkko
19:00
Paraatit – Lahti
Puolustusvoimien varusmiessoittokunta
Lahti
15:30
Kirkkokonsertti, Lahti
Puolustusvoimien varusmiessoittokunta
Lahti, Ristinkirkko
19:00
Paraatit – Hämeenlinna
Puolustusvoimien varusmiessoittokunta
Hämeenlinna
12:00
Kirkkokonsertti, Hämeenlinna
Puolustusvoimien varusmiessoittokunta
Hämeenlinna, Hämeenlinnan kirkko